keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Vanhan sohvan uusi päällinen - The old sofa's new cover


Tästä projektista alkaa olla kohta jo 3kk - olen vain ollut niin kiireinen ja väsynyt, etten ole kerinnyt postailemaan. Eiköhän tilanne pian korjaannu, kun tällä viikolla olen ehtinyt ommella aika paljon.

En tajunnut ottaa yhtään kuvaa ihan vain siitä vanhasta sohvasta, mutta muutamassa kuvassa, jossa sovitan päällisen osasia, näkyy ihan tarvittava määrä sitä vanhaa sohvaa. Ostimme sen kun muutimme yhteiseen asuntoon 2011. Ajatus oli, että sohvan tarvitsisi kestää meillä muutamat vuodet kun lapset ovat pieniä ja sotkevat hyvin todennäköisesti sohvaa. Niinhän se meni. Monesti on pyyhitty maitoa ja sosetta sohvalta ja yritetty pestäkin "irrotettavia" päällisiä, mutta päälliset ovat aina osoittautuneet niin tiukoiksi ja vaikeiksi laittaa takaisin, ettei niitä ole huvittanut enää irrotella.

Maaliskuussa kutsuin tyttäreni 4-vuotissyntymäpäiville muutamia kavereita ja heidän vanhempiaan ja silloin iski paniikki sohvan suhteen. Mitä sille tehdään? Pitäisikö ostaa uusi äkkiä tilalle? Päätin toteuttaa joskus mielessäni käväisseen idean ja ommella uuden päällisen sohvaan. Kangaskaupassa varsinaiset verhoilukankaat olisivat tulleet maksamaan enemmän kuin sohva itse maksoi alunperin. Onneksi myyjä kuitenkin neuvoi minulle edullisen ja vahvahkon yleiskankaan. Kivan värinenkin se oli, juuri meille sopiva. Kangasta meni loppujen lopuksi 5 metriä.

Projekti oli tosi jännittävä, koska yhtään kangasta ei saanut mennä hukkaan. Mittailin sohvan eri palat huolella ja tein suunnitelmat paperille. Onneksi sohva on aika kulmikas, joten suurin osa paloista olivat ihan suorakulmion muotoisia. Sohvalle, jossa on paljon pyöreitä muotoja, olisi ollut hankalampi tehdä päällistä.

Sohvanpäällinen valmistui juuri ajoissa päivää ennen syntymäpäiväjuhlia. Pidän eniten sohvasta moniväristen tyynyjen kanssa. Mitäs te pidätte? Onko muilla kokemusta tällaisista "verhoiluprojekteista"? Meillä on aika paljon värejä olkkarissa, joten tuo vihreä-ruskea sohvan väri ei sitä paljon hetkauta. :)

Ihania ensimmäisiä kesäpäiviä!







I finished this project 3 months ago but I haven't had time to make any blog posts for being so busy with school and other life. However, this week I started my summer holiday so I have had lots of time for sewing and blogging too. :)

I forgot to take pictures of the original sofa. However, you can see a bit of the original brown sofa in the photos in which I'm trying the cover pieces on the sofa. My husbnd an dI bought this sofa in 2011 when we started to cohabite. Our idea was to buy a new sofa in a few years, when the kids are a bit older. The sofa is quite beaten-up...

In March I was planning my daughter's 4th birthday party and had a sofa panic: What to do with it? The guests must not see it! I decided to carry out my idea of a self-made sofa cover. In the fabric store the high-quality upholstery fabrics were too expensive - about 50€ per meter! For the sofa I needed 5 meters of fabric so I was happy as the saleswoman found another type of fabric which still is strong and suitable for sofa cover. The green/brown color matches well with our colorfull livingroom.

The project was very exciting and even a bit scary - I was afraid of making a mistake and running out of fabric. I measured all the pieces very well and sketched everything very carefully. It is propably easier to make a cover to an angular sofa. Round shapes would be tricky, I guess. So luckily our sofa is angular and I mostly needed rectangular pieces. In the end, sewing was quite easy. At least in Finnish there's an idiom "Half planned is half done".

The cover was finished just in time - one day before the birthday party. I really like to new look of the sofa, especially when there are some colorful cushions on it. How do you like it? Do you have any experience of such "upholstery" projects?

I wish you great first summer days!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti