perjantai 3. tammikuuta 2014

Kalastuspeli lapsille (myös ohje!) - Fishing game for kids (includes tutorial)




Tein tyttärilleni joululahjaksi tämän kalastuspelin ja idea ei ollut aivan kokonaan omani, vaan näin eräässä leikkipaikassa (Mukulakadulla) samantyylisen käsintehdyn version.

Tarvikkeet:
- magneetteja (1kpl/onki)
- viinipullon tai vastaavan korkki (1kpl/onki)
- kestävää narua n. 30-50cm/onki
- n. 30cm puukeppi
- muttereita, joita tarvitaan 1 jokaiseen kalaan
- vahvaa liimaa
- kangastilkkuja
- vanua

Reiän voi tehdä puukeppiin narun pujottamista varten tietenkin poralla, mutta kun meillä ei ole poraa niin itse taiteilin sen iskemällä ja sitten poistamalla naulan keppiin. Korkkiin painoin paksulla naulalla reiän, johon sitten laitoin tipan liimaa ja painoin hammastikun avulla narun pään korkkiin ja jätin liiman kuivamaan. Korkin toiseen päähän liimasin sitten myöhemmin magneetin.

Kalat ompelin mielikuvitusta käyttäen, mutta tärkeä on tehdä sopivan kevyitä kaloja, jotteivät ne irtoa heti tartuttuaan magneettiin. Mutteritja silmät ompelin käsin.

Omat tyttöni tykkäsivät tästä pelistä todella paljon ja kaiken lisäksi se kehittää lapsen motoriikkaa - eihän tuo kalojen nappailu ole aikuisellekaan ihan simppeliä. Viinipullon korkit ovat osoittautuneet tosi hyväksi materiaaliksi liimaamisen kannalta, kun kumpikaan onki ei ole vielä hajonnut kovassa käytössä.







I made this fishing game for my kids' Christmas present. The idea isn't completely mine as I've seen quite a similar game in a kids' play house. 

Equipment:
- 1 magnet for each fishing rod
- 1 wine bottle cork for each fishing rod
- strong thread for about 30 -50 cm for each rod
- a 30cm wooden stick
- nuts (1 for each fish)
- strong glue
- small pieces of fabric
- wad for stuffing the fish

For wiring the thread, make a hole into the wooden stick. Then press a 1-2cm hole into the cork with a big nail and then stickle some glue in the hole. Press the end of the thread into the glue hole with the help of a toothpick for example. Then let the glue dry. Glue the magnet to the other head of the cork. 

You can use a lot of imagination when sewing the fish - just remember not to make them too heavy for the magnet. Sew the nuts and fish eyes by hands.

My kids loved this game! Above all, it should improve kids' motor skills as it's not so easy for adults either. The cork has proved to be good material with glue. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti