maanantai 12. elokuuta 2013

Lastenkuljetuskärryn sadesuoja on vihdoin valmis! - The bike wagon's cover is finally finished!


Kuten kerroin aiemmin, löysin kirpparilta punaista sadetakkikangasta kivan kokoisen palan ja päätin tehdä siitä kauan kaivatun sadesuojan lastenkuljetuskärryymme. Kärryn alkuperäinen sadesuoja oli läpinäkyvä ja se oli ommeltu kärryyn kiinni, mikä häiritsi sitten aina ei-sateisella kelillä kun näytti ylös käärittynä aika rumalta. Talvella sadesuoja alkoi halkeilla tosi helposti pakkasen aikana ja lopulta sitten leikkasin sen kokonaan pois. Toivoin, että löytäisin läpinäkyvää materiaalia suojukseksi, että lapset näkevät paremmin, mutta toisaalta sadesuojaa tarvitsee aika harvoin kun koskaan emme tarkoituksella lähde sadesäällä ajamaan. Mutta usein se sade on sitten matkan aikana yllättänyt...

Suojuksen tekeminen oli muuten melko helppoa kun tärkeää oli vain ottaa tarkat mitat, mutta sadetakkikankaan ompeleminen oli tosi työlästä! Piti auttaa koko ajan käsillä, että kangas suistui liikkumaan. Ajattelin, että olisi kiva saada jokin koriste suojukseen, mutta en oikein tiennyt, vaikuttaako aplikaation ompelesesta tulevat neulanreiät suojaavuuteen. Siksi tein niin, että leikkasin ensin koristeperhosen ja tein vain siihen koristetikkaukset. Sitten asetin sen haluamalleni kohdalle suojukselle ja laitoin teipeillä kiinni (turha rei'itellä muovikangasta nuppineuloilla...). Sitten ompelin perhosen suojukseen niin, että ompelin vain sieltä täältä 2-3cm matkalta kiinni. Näin ei tullut ainakaan liikaa reikiä. Koska perhonen on samaa väriä kuin itse suojuskin, kokeilin semmoista kikkaa, etten ommellut perhosta ihan reunoista ollenkaan - näin perhosen reunat jäävät hieman koholle ja varjo korostaa sitä sitten hyvin. Kameralla otetuissa kuvissa perhonen ei silti meinaa näkyä millään... :D

Alkuperäinenkin sadesuoja kiinnitettiin tarranauhalla ja ompelin tarranauhaa siis myös tähän uuteen. Tein suojuksesta irrotettavan ompelemalla tarranauhan myös yläreunaan. Löysin laatikoiden kätköistä kivannäköisen heijastimen ja kiinnitin sen perhosen pään kohdalle käsin ompelemalla.

Kävin tänään tyttäreni kanssa ruokaostoksilla pyörällä ja meillä kävi tosi "hyvä" tuuri kun paluumatkalla alkoikin sataa ja pääsin testaamaan upouutta suojusta. Tyttäreni ei kastunut yhtään, eikä ainakaan tuolla 20 minuutin matkalla alkanut se suojuksen läpinäkymättömyyskään haitata - kärryssä on siis toki sivuikkunat, ei siis täysin pimeässä tarvitse olla sisällä.

Tuli tosi hyvä mieli kun sain ommeltua kerrankin jotain tosi tarpeellista. Pyöräreissut voivat tästä lähin aina olla hauskoja, sateesta huolimatta. Ei haittaa jos minä kastun, kunhan lapset eivät kastu. <3

Koristeperhonen koristetikkauksineen - The decoration butterfly with decoration stitches

Kärryn päällyskangas ilman sadesuojaa - The wagon's sheet without any cover


Entisen suojuksen jäänteet - The remains of the old cover

Tarranauhan ompelua - Sewing the attaching band



As I told you earlier, I found rain coat material in a 2nd hand store and I decided to make the bike wagon's cover of it. The original cover was transparent but not removable. In winter the cover got broken because it got stiff for the cold. This new cover is not transparent but I bet it's much better as it looks nicer and is removable. 

It was quite easy to make the cover. The only "problem" was sewing the plasctic side of the fabric: I had to help a lot with my hands because the fabric didn't move easily in the sewing machine I wanted to add some decoration but I was afraid that a lot of stitching would decrease the quality of the cover. That's why I sewed the decoration stitches to the butterly before attaching it to the actual cover. I attached the butterfly to the cover by stitching only 2-3cm clips here and there. Because I didn't stitch the butterly's edges, they are a bit raised and the shadow below the edges highlight the decoration butterly. 

The new cover is removable and safe - I added a nice-looking reflector in the middle of the cover. Surprisingly the cover had it's first real test today when it started raining during I was biking home from the market and my daughter was in the wagon. She didn't get wet at all!

I'm so glad that I have sewn something very useful for once! :) 

Valmis! - Finished!

4 kommenttia:

  1. Kyllä tuo sadehuppu on hyvä olla olemassa :) eipä sitten kastu, kun sade yllättää. Eikä kura myöskään lennä lapsen silmille, kun sadehuppu on suojaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. aika kylmäkin olisi kyydissä istua jos sataisi, kun kuitenkin ilmavirta käy aika hyvin tuohon kärryyn.

      Poista
  2. Nice work Salla. The cover fits perfect. Good job using the velcro, its perfect for outdoor type projects. Better than ties. Have a Sewtastic Thursday Night!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Joe! The cover has been in use many times already, it's so rainy here these days. :)

      Poista