lauantai 10. elokuuta 2013

Karkkipaperimekko ja tekstiilitaidetta taidemuseossa - Candypaper dress and textile art in the art museum


Albert Edelfelt: Virginie

Suuri seinävaate, jossa hevosen selästä putoava ihminen - A guy falling with horse painted on a large canvas

Tänään oli tosi sateinen päivä eli päivään sisältyi paljon sisälläoloa ja siksi sainkin työn alla olevan lastenkuljetuskärryn sadesuojan melkein valmiiksi. Enköhän huomenna saa siitä jo jotain juttua tänne. Päätimme kuitenkin sen verran ulkoilla, että menimme keskustaan käymään Joensuun taidemuseossa, jonne meillä on kausikortit. Silti tuntuu, ettei siellä tule käytyä tarpeeksi usein.. Uusi näyttely on nimeltään Kui? ja se koostuu tekstiilitaiteesta. Tekijöitä on todella pitkä lista ja siksi taideteoksetkin ovat monipuolisia ja yllättäviä. Lisäksi museossa on pitkäaikaisempana näyttelynä Kiinan taide -näyttely sekä pysyvästi ikoninäyttely sekä suomalaisten taiteilijoiden teoksia, joista kuuluisin on varmaankin Albert Edelfeltin "Virginie" (toinen kuva alapuolella).

Tekstiilitaidenäyttelyssä kyllä huomasi, että joihinkin teoksiin on kulunut todella paljon aikaa: Karkkipapereista tehty mekko, joka on kaiken lisäksi noin 3m korkuinen. Siinä vasta kierrätysompelua! Aikaa oli kulunut varmasti myös silkkipohjalle helmin kirjottuihin kuviin.

Ihan "tavallisiakin" vaatteita näyttelyssä on - 3 asukokonaisuuden muodostama taideteos. Olisin kyllä mielelläni ottanut jonkin noista asuista ihan mukaani. Värien paljous muistutti hieman Marimekon tyylistä.

Viimeisenä katsastamamme taideteos (nolottaa kun en kerinnyt lasten takia ottaa nimeä selville!) näytti ravulta, jolla on ihmisen pää. Se on valmistettu ilmeisesti keinonahkasta. Minusta se oli aika pelottava, luultavasti siksi kun pelkään niin paljon hämähäkkejäkin.

Museossa oli tosi virkistävää ja siellä unohdin kokonaan sateen ja harmauden. Lapsetkin tykkäsivät kun saivat vapaana juoksennella. Hieman he yltyivät meluamaankin, kun museossa on niin hyvä akustiikka, mutta lapset ovat lapsia. Kokonaisuutena olivat tosi kiltisti kun eivät koskeneetkaan mihinkään jos kiellettiin.

Suosittelen lämpimästi Joensuun taidemuseossa käymistä varsinkin sitten kun koittaa syksy ja pimeä vuodenaika. Ja jos et pääse Joensuuhun, niin varmaan kotikaupunkisi museossakin on kaikkea hienoa ihmeteltävää. :)

Huomisiin, koitan olla ahkera sen vaunusuojuksen kanssa!





3 asun kokonaisuus - The 3 outfits







Karkkipaperimekko - The candypaper dress



Today it rained almost all the day so we had to spent a lot of time at home. That's why I got the bike wagon's cover almost finished - maybe tomorrow I will show it to you. Despite the rain we decided to visit the art museum of our town. The newest exhibition is about textile art. There are a few permanent exhibitions but some of the exhibitions change once in a while. Finnish artists' works are permanently in the museum and probably the most famous work of those is Albert Edelfelt's painting "Virginie" (see the photo above).  

 I would like to tell something about the textile art exhibition. Some works have probably taken en eternity to be finished - for example beadings on silk. The most stunning work in my opinion is a huge dress made of candy papers. It was about 3m tall, huh... That's true upcycling!

There are "normal" clothes too in the exhibition - a work that consists of 3 outfits made of colourful fabrics. I could've taken one of those with me, to my wardrobe. :) the colours reminded me of the style of Marimekko.

The last work we saw was made of leatherette. It portaited a crab with human head. For me it was a bit scary, probably because I'm scared of spiders..

It was very refreshing to visit the museum. I totally forgot the rain and found some inspiration too. Now I will go to finish the wagon cover, bye! :)

Helmikirjailuja silkillä - Beadings on silk

Helmikirjailuja silkillä - Beadings on silk

"Ihmisrapu" - The "human crab" :D

1 kommentti: