keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Jumpsuit/haalari tyttärelleni - A Jumpsuit for my daughter

Siivousta, lasten kanssa leikkimistä ja uimista. Siitä on koostunut aika lailla tämä päivä. Tänään teimme kesän toisen uimareissun ja unohdimme tyttöjen nokkamukit kotiin ja voin sanoa, että en ole koskaan ennen niitä unohtanut. Ensin ihan kauhistuin, mutta kyllä tytöt mukistakin saivat riittävästi juotua loppujen lopuksi. Olihan se kyllä aika sotkuista puuhaa, mutta sitten sotkut käytiin pesemässä järvessä. :)



Eilen sain valmiiksi kesäisen haalarin esikoistytölleni ja tarkoistus olisi nuorimmaisellekin semmoinen tehdä kunhan kerkiän. Käytin kaunista perhos-aiheista trikoota ja reunoihin ompelin hapsukaitaletta, se sopii mielestäni tosi hyvin kesävaatteeseen ja etenkin lapselle kun lapset ovat niin huolettomia. Otin kaavan Burda Style-lehdestä 5/2013 malli 143, mutta jälleen sovelsin aika paljon kaavaa. Lehdessä selkä oli tosi tosi avonainen, ja minusta se ei ole tarpeellista lapselle. Hapsukaitaleenkin keksin vaan jostain, mutta Burda Stylen idea tehdä sidottavat olkaimet oli oikein hyvä; se mahdollistaa saman haalarin pitämisen vaikka pituutta tulisikin reilusti lisää ensi kesään mennessä. Haalarin alaosahan on vähän niinkuin haaremihousut. Olkainten alkukohtaan ompelin yhteensä 4 nappia koristeeksi.

Tämä haalari oli tänään ensi kertaa käytössä. Ensin rannalla ja sitten kotona riehuessa. Sopii ihan mielettömän hyvin kuumille ilmoille väljyytensä ansiosta!



Cleaning, playing with kids and swimming - that's how I spent my day. We made the second swimming trip of the summer today and unluckily forgot the girls' own water bottles home. First I was terrified as it was a really hot day. The girls managed to drink using normal mugs. It was messy though but it was easy to wash them in the lake afterwards. :)

Yesterday I finished a jumpsuit for my oldest daugther. My intention is to make another for the younger one when I have time. I used tricot with butterfly theme and sewed red tricot with tassels into the neckline. In my opinion, tassels are great in summer clothes and especially in kids' clothes because they both are so easy-going. By the way, the pattern is taken from Burda Style-magazine 5/2013 model 143. Again, I edited the pattern a bit. In the magazine the back of the jumpsuit was way too open and it's not necessaire with kid's clothing. The tassels was my idea as well but the idea of the tied straps was by Burda Style. I sewed some decoration buttons into the straps. The lower part of the jumpsuit ressembles harem pants.

My daughter wore the jumpsuit first time today - it's so comfortable in summer because it's so loose!

1 kommentti: